
Heikki Autton julkistaminen europarlamenttivaaliehdokkaaksi 24.1. herätti mielenkiintoa sekä ihmisissä että medioissa ympäri maan. Viikkolehti Kaleva valitsi päivä julkistamisen jälkeen Autton kohteekseen ”Viikon profiili” –osioonsa. Viikon profiilissa Kaleva luonnehtii Auttoa esiintymistaitoiseksi ja kokeneeksi kokoomustoimijaksi.
Lehti kertoo Autton saaneen kunniakseen lukuisia kokoomuksen luottamustoimia jo aivan nuoresta iästä lähtien. Autto on ollut myös esillä kotikunnassaan pienestä pitäen, muun muassa puhujana lukuisissa juhlissa. Lehden mukaan eräs naapuri olisi halunnut äänestää Auttoa kunnanvaltuustoon jo, kun tämä oli 12-vuotias.
Kaleva korostaa jutussaan Autton erinomaista esiintymiskykyä ja tilannetajua. Lehti kertoo Autton olevan ihminen, joka jaksaa ja viitsii paneutua uusiin asioihin ja tehtäviin. Kaleva mainitsee myös Autton laajasta kielitaidosta ja erityisesti sujuvasta englannin kielestä, jonka juontaa miehen vaihto-oppilasaikoihin Amerikassa.
Lehti kertoo Auttolla olevan paljon kannattajia nuorissa, mutta että hän on onnistunut vakuuttamaan ja suorastaan hurmaamaan vanhempiakin naisia. Lehden mukaan europarlamentaarikko Eija Riitta-Korhola ennusti jo kolmisen vuotta sitten Auttolle loistavaa tulevaisuutta.
