Kirjautuminen

Heikki Auttosta Pohjoismaiden konservatiivinuorten johtaja

TulostaSähköposti

 

7 arviota

 

Pohjoismaiden konservatiivinuoret (Nordisk Ungkonservativ Union, NUU), sai uuden kärkimiehen kun Heikki Autto valittiin järjestön puheenjohtajaksi. Valinta tehtiin 21.–22.3.2009 järjestetyssä kongressissa Tanskan Odenssessa. Kongressiin oli kutsuttu edustajia kaikista viidestä Pohjoismaasta sekä Baltian maista ja itsehallintoalueilta kuten Ahvenanmaalta ja Färsaarilta

-Otan uuden roolin erittäin hyvillä mielin vastaan, Autto kertoilee tunnelmia valinnan jälkeen.

-Euroopassa eletään mielenkiintoista aikaa EU:n kehityksen kannalta, kun jännitetään mitä Irlanti päättää Lissabonin sopimuksesta. Nyt Pohjoismaiden olisi hyvä löytää yhteinen sävel, ja miettiä auttaisiko vahva yhteinen pohjoismainen näkökulma meitä ajamaan meille tärkeitä asioita entistä paremmin, Autto pohdiskelee.

Foorumi pohjoismaiselle yhteistyölle

Nordisk Ungkonservativ Union eli NUU on pohjoismaisten Kokoomusnuorten, Baltian maiden sekä pohjoisten itsehallintoalueiden yhteistyöjärjestö. NUU keskittyy vahvasti ajankohtaisten poliittisten asioiden käsittelyyn.

-NUU järjestää seminaareja eri puolella pohjolaa. Vuonna 2007 olimme Suomessa Hämeenkyrössä ja silloin olivat energiateemat esillä. Vierailimme myös Olkiluodon ydinvoimalassa, mikä oli pohjoismaisille yhteistyökumppaneille hyvä tilaisuus päästä tutustumaan suomalaiseen teknologiaosaamiseen, Autto selvittää.

-Minun vastuulla on nyt johtaa organisaatiota yhdessä pääsihteerin kanssa, suunnitella tapahtumia, hoitaa taloutta ja niin edelleen. Pitää olla foorumeita, jolla pohjoismaiset kokoomusnuoret pääsevät vaihtamaan ajatuksia, Autto perustelee.

Suomalaiset kaksoisjohdossa

Autton rinnalle järjestön johtoon valittiin 21-vuotias kokoomusnuori Josefin Gustafsson.

- On hieno tunnustus Kokoomusnuorille, että luottamusta löytyy myös pohjoismaisista sisarjärjestöistä, Heikki Autto kommentoi valintoja.

24-vuotias Autto on tehnyt rakettimaisen nousun politiikan kovaan ytimeen. Vaalien jälkeen hänet valittiin Suomen nuorimpana myös kotikaupunkinsa Rovaniemen valtuuston puheenjohtajaksi. Vuodesta 2007 Autto on työskennellyt kokoomuksen järjestösihteerinä puoluetoimistossa Helsingissä.

Teksti: Outi Karonen
Kuvassa: Kasper Hülsen ja Heikki Autto

0 kommenttia

Kommentoi

     

    Tule mukaan!

    Tilaan kampanjaviestin sähköpostiini.
    Nimeni ja kotikuntani saa julkaista Heikki Autton tukijalistalla. Sähköpostiosoitetta ja puhelinnumeroa ei julkaista.
    Haluan mukaan tiimiin. Minulle saa soittaa kampanjaan liittyvissä asioissa.
    Etunimi * Anna etunimesi, kiitos.
    Sukunimi * Anna sukunimesi, kiitos.
    S-posti * Virheellinen meiliosoite, tai se puuttuu.
    Kotikunta * Anna kotikuntasi, kiitos.
    Puhelinnumero Invalid Input
    Anna viereinen numerosarja Anna viereinen numerosarja
    Uudet numerot Annoit virheellisen numerosarjan
      
    Heikki Autto
    © Heikki Autto 2009

    Kirjautuminen