Heikki Autto | Työtä Lappi tarvitsee

Puhdasta kotimaista energiaa

Lapin tulevien vuosien työllisyyden näkökulmasta eilisen hyvä uutinen oli, että Fennovoima etenee määrätietoisesti voimalaitoshankkeessaan. Tarjouspyyntöjen lähettäminen voimalaitostoimittajille on selkeä askel Pohjois-Suomeen sijoittuvan voimalaitoshankkeen eteenpäin viemisessä. Seuraavaksi odotamme varsinaista sijoituspaikkapäätöstä, jonka yhtiö on luvannut ilmoittaa syksyllä.

Uusi - toivottavasti nimenomaan Lappiin ja Simoon sijoittuva - voimalaitos tuo uutta voimaa arkeemme merkittävien suomalaisten yritysten kautta. Kaivoteollisuuden voimakasta nousukautta elävälle Pohjois-Suomelle on tärkeää, että suomalaisten metallinjalostajien edellytykset toimintansa turvaamiseen ja parhaassa tapauksessa uusiin investointeihin ovat olemassa. Tätä pyritään edistämään myös esimerkiksi hallitusohjelmaan kirjatun energiaveroleikkurin kehittämisellä, joka parantaa energiaintensiivisen teollisuuden toimintaedellytyksiä merkittävästi. Metallin jalostustoiminnan edellytyksiä parantamalla saadaan vielä moninkertaisesti enemmän uutta työtä ja toimeentuloa pohjoiseen, kuin mitä pelkkä louhimistoiminta uusien kaivosten osalta on tuonut ja tuo jatkossakin. Fennovoiman hankkeen myötä muun muassa Outokumpu, Rautaruukki ja Boliden pääsevät osallisiksi tuotantovarmasta, edullisesta ja ennen kaikkea päästöttömästä kotimaisesta energiantuotannosta. Kaivoksista mukana on Talvivaaran kaivososakeyhtiö.

Voimalahankkeessa ei ole kuitenkaan kysymys vain pohjoisen teollisista työpaikoista ja niiden mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Paitsi että kysymys on ihan konkreettisesti meidän lappilaisten koteja lämmittävästä ja valaisevasta hankkeesta, ovat Fennovoiman osakkaat myös merkittävässä asemassa varmistamassa, että energiaa riittää esimerkiksi ruoan valmistamiseen ja kylmäketjusta huolehtimiseen. Ruoanjalostajista muun muassa Atria, Valio ja Myllyn Paras ovat mukana Fennovoimassa, samoin kuin paljon Lapissakin työllistävät kaupanalan toimijat S-ryhmä ja Kesko. Lappilaista omistajuutta hankkeessa edustavat energiayhtiömme Tornion Energia, Kemin Energia, Keminmaan Energia, Itä-Lapin Energia ja Rovakairan Tuotanto. Kyseessä on siis laajasti myös meidän kaikkien yhteinen hanke.

On siis meidän lappilaisten kannalta hyvin merkityksellistä, että hallitusohjelmaan saatiin varmistettua kirjaus, että hallitus käsittelee ydinvoimaloita koskevat rakentamislupapäätökset viipymättä. Osassa hallitusohjelman energiapolitiikkaa ja yksityisille koituvassa energiaverotaakassa on sen sijaan paljon parannettavaa. Se teettää työtä meille pohjoisen edustajille, jotta politiikka tältä osin paranee jatkossa. Mutta se on kokonaan toisen kolumnin arvoinen aihe. 

Heikki Autto

kansanedustaja


Tule mukaan Heikin porukkaan!

Tilaa kampanjaviesti

sähköpostiin

Nimi *

Anna nimesi, kiitos.

Kotikunta *

Anna kotikuntasi, kiitos.
Invalid Input

Sähköposti *

Tarkista sähköpostiosoite.

 

Kampanjaviestissä on tietoa ja uutisia Heikistä, blogipäivitykset sekä missä voit tavata häntä.


Näytä tukesi

Heikki Autto