
Juuri tähän aikaan vuodesta monella meistä Lapin ihmisistä on kiireitä hillasadon ja muutenkin marjojen kypsymisen kanssa. Itse vietän kesää Muoniossa, jossa heinäkuu etenee marjanpoiminnan lisäksi kalastellessa sekä sen verran myös maata viljellessä, että oman maan vihanneksia riittää kalalle lisukkeeksi. Kohta pääsee myös syömään uusia perunoita. Ja jonkinlaisella kotipuutarhurin näppituntumalla voisin kyllä sanoa, että Lapissa marjat – ennen kaikkea mansikat - kypsyvät makeammiksi kuin missään muualla.
Sain keväällä uuden eduskunnan järjestäytyessä mahdollisuuden päästä maa- ja metsätalousvaliokunnan jäseneksi. Tämän uuden tehtävän myötä on ollut erittäin mielenkiintoista saada perehtyä suomalaiseen ruoantuotantoon myös laajemmin kuin vain hoitamalla kesäaikaan lapsuudenkodin kasvimaata. On ollut hienoa havaita, kuinka onnekkaita me suomalaiset monessa mielessä olemme.
Suomessa ruokaa tuotetaan pohjoisempana kuin missään muualla maailmassa. Paitsi, että pohjoisen valoisa kesä antaa marjoille ja kasviksille ainutlaatuisen hyvän maun, on suomalainen ruoka hyvää myös muilta ominaisuuksiltaan. Toki pohjoisessa viljelylle on omat erityiset haasteensa, mutta samalla myös etunsa, joita me tavalliset kuluttajat emme kauppareissullamme välttämättä osaa edes ajatella.
Suomessa ruoka tuotetaan Euroopan puhtaimmassa maassa ja ympäristössä. Ankara talvemme puhdistaa pellot ja metsät taudeista ja tuholaisista. Siksi Suomessa tarvitaan vähän kasvinsuojeluaineita. Meillä kasvit kastellaan puhtaalla vedellä ja kotieläimet saavat puhdasta vettä juodakseen. Muun muassa tämän ansiosta me saamme Suomessa juoda laadultaan maailman parasta maitoa, eivätkä kotimaiset kasvikset kanna taudinaiheuttajia mukanaan.
Suomalainen liha on laadukasta, koska eläinten terveystilanne on hyvä. Suomalaisesta lihasta ei löydy ylimääräisiä hormoneja tai antibiootteja. Suomalaisia eläimiä lääkitään kun ne tarvitsevat lääkkeitä, ei etukäteen varmuuden vuoksi. Myös ruoan ketju tilalta kauppaan on tarkkaan tiedossa.
Toivottavasti mahdollisimman moni hyödyntää mahdollisuuden kerätä marja- ja sienimetsästä talteen kesän sadon antimet. Syksy tuo myös monelle eränkävijälle pöytään ja pakkaseen hyvää kotimaista riistaa. Mutta kun talvi taas väistämättä saapuu ja lähiruoan hankinta käy haastavaksi ilman ruokakauppiaan apua, meidän jokaisen kannattaa mahdollisuuksien mukaan pyrkiä valitsemaan juuri kotimaisen maatilan tuote, sillä kaiken edellä mainitun lisäksi suomalaisen valitseminen tuo myös työtä Suomeen.
Heikki Autto
kansanedustaja
