Ohessa puheeni veteraanipäivän juhlallisuuksista Rovaniemeltä:
Kunnioitetut sotiemme veteraanitArvoisat kutsuvieraatHyvät naiset ja herratAika kantaa viestiä. Kansallista veteraanipäivää vietetään Lapin sodan päättymisen muistopäivänä. Tänään on kulunut 64 vuotta sodan päättymisestä. Aseet vaikenivat. Vaikka lopulliseen rauhaan ei vielä uskallettu uskoa, oli toivo kuitenkin olemassa.
Itsenäisyyden ja vapauden säilyttämisestä oli taisteltu yli viisi pitkää vuotta. Monessa perheessä oli jouduttu antamaan kaikkein kallein uhri isänmaalle. Kaatuneita isänmaan puolustajia - poikia, aviomiehiä, perheen isiä - oli jouduttu siunaamaan kirkkomaihin enemmän kuin inhimillisesti ottaen olisi pieni kansakunnan taakaksi ollut kohtuullista. Suuri joukko suomalaisia oli menettänyt rakkaansa - puolisonsa, vanhempansa, lapsensa. Kodit olivat palaneet. Moni oli menettänyt terveytensä lopullisesti. Koko Karjalan-heimo oli menettänyt kotiseutunsa. Mutta kaikkein kallein, vapaus ja maamme itsenäisyys oli turvattu.
Rovaniemi, Lapin pääkaupunki, joutui Lapin sodassa rajun tuhoamisen kohteeksi. Kaupunkimme oli vuosisatojen saatossa kasvanut ikiaikaisesta kauppapaikasta nuoren, vain reilun vuoden ennen sotia toimineen, Lapin läänin pääkaupungiksi. Pohjoisen suurten virtojen risteykseen oli kasvanut vilkas kauppala, jonka elinvoima perustui kaupungin halki virtaavan väylän mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin ja laajan maakunnan luonnonvaroihin ja luontaisiin elinkeinoihin.
Sota-aika oli Lapissa rakentamisen aikaa. Teitä, siltoja ja lentokenttiä rakennettiin. Parakkeja nousi kuin sieniä sateella. Lapin väkiluku kaksinkertaistui, kun yli 200 000 saksalaista sotilasta kansoitti pohjoista Suomea. Ja vielä nopeammin se taas puoliintui, kun 170 000 lappilaista joutui evakkoon Lapin sodan taistelujen alta. Lopulta Lappi oli tuhottu. Sodan aikana rakennetusta ei jäänyt jäljelle kuin raivattuja aukeita. Suurimpaan osaan Lappia ei jäänyt hirttä hirren, eikä kiveä kiven päälle. Mutta lappilaiset jäivät, palasivat savuaville rauniolle ja rakensivat kotinsa entistä ehompina.
Aika kantaa viestiä. Kotiseutumme ja kansakuntamme historian tunteminen on välttämätöntä, jotta osaamme rakentaa tulevaisuutta. Vanhoja kuvia katsellessa ei voi kuin hämmästellä, kuinka täydellinen sodan tuhovoima on Lapissa ollut. Mutta vielä hämmästyttävämpää on ajatella, kuinka täydellinen tuhokaan ei pystynyt lannistamaan lappilaisia. Nämä historian vaiheet tulisi tallentaa entistä elävämpinä myös tuleville polville esimerkkinä niistä arvoista, asenteista ja ennen kaikkea uhrautuvasta tavasta toimia isänmaan eteen, joilla myös tulevaisuudessa pystytään yhteiskuntamme hyvinvointi rakentamaan.
Suomelle on kohtalon kysymys, että sotiemme sankarien ja maamme jälleen rakentajien muisto ei unohdu. Vanhojen sotamuistojen kerääminen talteen ja kirjoittaminen ylös on mittaamattoman arvokasta työtä, jolla voimme pitää huolen siitä, että muisto elää suomalaisissa sukupolvesta toiseen. Juuri tästä kertoo veteraanipäivän tämänvuotinen tunnuslause ”Aika kantaa viestiä.”
Meillä on velvollisuus tallentaa sotavuosien ja jo sotaa edeltäneiden vuosien historia sellaiseen muotoon, jotta se pystytään tekemään eläväksi mahdollisimman monelle meistä tämän päivän suomalaisista. Haluankin Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana nostaa esiin, että meillä on nyt paitsi korkea aika kiirehtiä vanhempiemme ja isovanhempiemme kokemusten taltioimista, on meillä myös aika ryhtyä sanoista tekoihin museoissamme ja arkistoissamme olevien aineistojen saattamiseksi digitaaliseen muotoon. Tämän päivän teknologia mahdollistaa vanhojen kuvien saamisen sellaiseen muotoon, että ne todella saadaan elämään ja laajasti meidän kaikkien nähtävillä. Kun vanhat kuvat saadaan entistä paremmin ihmisten ilmoille, on meillä mahdollista myös tunnistaa niistä paikkoja, ihmisiä ja tilanteita, jotka olisivat muuten vaipuneet unholaan.
Näiden mahdollisuuksien hyödyntämisellä on kiire. Saamme vielä omakohtaisesti kerättyä kansakuntamme ja kotikaupunkimme kohtalonvuodet eläneiltä talteen ne tarinat, jotka kuvien ja dokumenttien taakse kätkeytyvät. Jos emme nyt hyödynnä teknologian tuomia mahdollisuuksia, ei hienoinkaan teknologia tuo tulevaisuudessa kadotettuja muistoja takaisin. Monta kertaa kysymys ei ole edes rahasta vaan tahdosta lähteä todella taltioimaan historia, niin kuin aikalaiset ovat sen kokeneet. Mutta myöskään rahasta ei saa jäädä kiinni korvaamattomien muistojen tallentaminen jälkipolville. Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta olen aivan varma siitä, että olemme ehtineet jo hautaamaan arkistojen uumeniin kuvia, jotka päivän valoon tuotuna ja tunnistettuna voisivat kertoa enemmän kuin tuhat tarinaa meillä tämä päivän rovaniemeläisille. Kun meillä nuorilla on vielä kunnia kulkea teidän rinnalla, jotka olette olleet valmiit uhraamaan kaiken, että me saisimme elää vapaassa, turvallisessa ja vauraassa isänmaassa, on meidän kannettava nyt ripeästi oma kortemme kekoon, että pystyisimme välittämään viestiä vuorostamme taas omille lapsillemme. Aika kantaa viestiä.
Kotiseutumme ja kansakuntamme historian tunteminen on välttämätöntä, jotta osaamme rakentaa tulevaisuutta. On välttämätöntä siirtää veteraanien perintöä eteenpäin, jotta ymmärrämme antaa arvon vapaudelle ja itsenäisyydelle, joista emme saa nauttia itsestään selvyytenä. Itsenäisyys on kansakunnalle kaikkein tärkein asia ja sitä meidän suomalaisten tulee osata sukupolvesta toiseen vaalia viemällä eteenpäin veteraanien viestiä sekä pitämällä kaikissa tilanteissa huolen siitä, että meillä riittävä valmius isänmaamme puolustamiseen.
Kunnioitetut sotiemme veteraanit
Vaikka vietämme kansallista veteraanipäivää Lapin sodan päättymisen päivänä, haluan päättää puheeni Mannerheimin sanoihin päiväkäskyssään 22. syyskuuta 1944 välirauhan solmimisen jälkeen. Ne kohdistuvat sekä rintamalla, että kotirintamalla palvelleille suomalaisille, ja muistuttavat meitä nuorempiakin niistä uhrauksista, joita te olitte valmiita itsenäisyytemme ja vapautemme puolesta tekemään:
"Sota on Suomen kansaa kovasti koetellut. Mutta rakkautemme isiemme maahan, itsenäisyyteemme ja vapauteemme ei ole koskaan tuntenut uhrauksien rajaa. Kiitän Teitä urhoolliset sotilaat. Te olette kokeneet ja kestäneet paljon. Teitä seuraa isänmaanne ikuinen kiitos. Lausun myös hartaan kiitokseni Suomen naiselle, joka uskollisesti, itseään säästämättä on velvollisuutensa täyttänyt. Kotirintama on vaatinut koko kansan äärimmäisiä ponnistuksia kaikilla työn ja elämän aloilla. Lannistumattomin voimin se on tehtävänsä suorittanut."
