Kävin tänään hyvän suomalaisen ruuan yhdellä keskeisellä alkulähteellä Loimaalla. Keskusteluissa nousi esille monta tärkeää kysymystä, jotka vaativat ratkaisuaan, mikäli haluamme jatkossakin turvata omavaraisuutemme ruuantuotannossa. Aivan samat kysymykset kuin Loimaalla, ovat viimeviikkoina nousseet esiin niin Pohjanmaalla kuin Pohjois-Savossa. Yksi keskeisimpiä esiin nousseita kysymyksiä on kotieläintukien maksaminen peltojen kautta.
Eli 15000 broilerin kasvattamo saisi enemmän kotieläintukea kuin 45000 broilerin kasvattamo jos ensimmäisellä on 120 hehtaaria ja toisella 60 hehtaaria peltoa. En todella tiedä, mitä järkeä tässä on.
Suomalaisen ruuan valtti on puhtaus ja korkea laatu. Tiloille tulisi olla mahdollista keskittyä ydinosaamiseensa. Karjatilan kannattaisi keskittyä karjanhoitoon ja viljatilan viljelemiseen.
Jostain syystä epäonnistuneiden 141- ja 142-neuvotteluiden jälkeen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mielipiteet tässä kysymyksestä muuttuivat täysin päinvastaisiksi aiemmasta tilojen erikoistumista suosineesta linjasta.
Maatalouden rakennemuutoksen takia suomalaisten tilojen kiinteät kulut ovat korkeat jo nyt. Monilla tiloilla on paljon lainaa. Pellon kautta maksettu tuki johtaisi peltojen hamstraamiseen ja näin keinotekoiseen peltojen hintojen kohoamiseen entisestään. Tämä tarkoittaa puolestaan taas lisää pankkilainaa.
Tällainen tukijärjestelmä tuhoaisi kotieläintilojen kannattavuuden, sillä pitkällä tähtäimellä olennaisinta yritykselle ovat kiinteät kustannukset.
Nyt täytyy lähteä taisteluun suomalaisen ruuan puolesta. Suomi ei saa taipua peltoalan mukaan maksettavaan kotieläintukeen, vaan meidän tulee aktiivisesti ajaa tuotantoon sidottua kotieläintukea.
