Kirjautuminen
Myytinmurtajat
20.05.2009 06:59
Ei ole helppoa olla päättäjä, jonka tulisi kantaa vastuu tämän päivän päätöksistä vielä 30 vuoden kuluttuakin. Kun kunnolla sisäistää jonkun kestävän kehityksen periaatteen, on heti seuraavana päivänä joku asiantuntija jo esittämässä vastakkaista näkemystä.
Eilisessä Turun Sanomissa ST1 huoltoasemaketjun biopolttoainevisionääri Mika Anttonen ilmoittaa, että kompostointi on hullua hommaa. Hänen ajatuksensa on, että jätteiden lajittelusta tulisi luopua kodeissa, eli ketjun alkupäässä, ja järjestää jätteiden lajittelu keskitetysti jätteenkäsittelylaitoksissa. Bioperäistä jätettä ei Anttosen mukaan kannattaisi kompostoida vaan tehdä siitä kotimaista biopolttoainetta niin etanolia liikenteen käyttöön kuin energiapellettejä lämmitykseen. Anttosen puheissa lienee mukana mullistava viisauden siemen.
Toinen eilen suomalaista ympäristöpolitiikkaa ravisuttanut tieto oli ajoneuvohallintokeskuksen tutkimus diesel-autojen huomattavan suuresta terveyshaitasta verrattuna bensa-autoihin. Diesel on saanut viimevuosina huomattavan suosion pienen kulutuksensa ja vähäisempien hiilidioksidipäästöjen ansiosta. AKE on kuitenkin sitä mieltä, että dieselin pienhiukkaspäästöt ovat merkittävä haitta suomalaisten terveydelle. Eli pitäisikö nyt lähteä autokantaa uudistamaan taas bensakoneiden suuntaan? Vai pystyttäisiinkö dieselin tuotantoon löytämään kotimaisia vaihtoehtoja esimerkiksi turpeen avulla ja pystyttäisiinkö diesel-tekniikkaa kehittämään niin, että pienhiukkaspäästöjä syntyisi vähemmän?
Kommentoi





0 kommenttia