
Suomi on ollut monessakin mielessä Euroopan unionin mallimaa. Niin taloudenpidossa, koulutuksessa kuin kilpailukyvyssäkin Suomi on saanut kunnian olla unionin kehuttu esimerkki myös muille jäsenmaille. Suomi on myös pitkään onnistunut maahanmuuttopolitiikassaan välttämään ne ongelmat, joihin monissa muissa unionin maissa on ehditty jo ajautua.
Nyt Suomikin on joutunut maahanmuuttopolitiikassaan valinnan paikkaan, kun ulkomaalaislaki juuri parhaillaan uudistettaessa, ovat turvapaikanhakijamäärät kasvaneet rajusti. Maahamme tulee todellisuudessa enemmän turvapaikanhakijoita, kuin mikä yhteiskunnan todellinen kyky on menestyksekkäästi vastaanottaa ja kotouttaa uusia tulijoita.
Kun yhteiskunta ei pysty kotouttamaan tulijoita, ajaudutaan tilanteeseen, jossa perinteisesti tasa-arvoiseen yhteiskuntaamme alkaa syntyä kahden kerroksen väkeä. Tällainen vastakkain asettelun syntyminen tulee jatkuessaan johtamaan juuri samanlaisiin ongelmiin, kuin mihin muissa pohjoismaissa – puhumattakaan esimerkiksi Ranskasta – on jo hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena ajauduttu.
Kokoomus on tänään peräänkuuluttanut kiihkotonta ja vastuullista maahanmuutto keskustelua paaluttaen samalla selkeiksi omiksi lähtökohdikseen työperäisen maahanmuuton tärkeyden, kulttuurien kohtaamisen merkityksen innovatiivisen ilmapiirin luomisessa, sekä humaanin vastuumme todella hädässä olevista. Kokoomus haluaa sallia myös kriittisen maahanmuuttokeskustelun käymisen. Mielenkiintoista on nähdä, uskalletaanko kriittistä keskustelua todella käydä ja onnistuuko sellainen ilman kiihkoa.
