Maaperämme rikkaudet

12.02.2010 00:00

Ihmiskunta ei tahdo uskoa itsekään, kuinka hyvä se on innovoimaan uusia keksintöjä elintasonsa säilyttämiseksi. Esimerkiksi 70-luvun parhaiden tiedemiesten ennustukset öljyvarojen riittävyydestä näyttäytyvät nykytiedon ja – tekniikan valossa varsin pessimistisiltä. Kuitenkin, huolimatta kyvystämme jatkuviin teknologisiin läpimurtoihin kestävän kehityksen turvaamiseksi, tunnettujen luonnonvarojen niukkeneminen suhteessa maailman kasvavaan väestöön ja nopeaan globaaliin talouskasvuun, johti raaka-aineiden huomattavaan hinnannousuun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Ja vaikka juuri nyt koko maailman talouskasvu vetää henkeä, näyttää todennäköiseltä, että erityisesti Aasian nopea talouskasvu tulee tekemään varsinkin malmivaroista kullan arvoisia lähi vuosikymmeninä.

Tekninen kehitys mahdollistaa uusien malmivarantojen hyödyntämisen yhä vaikeammissa oloissa ja myös köyhemmistä esiintymistä. Uuden teknologian avaamien mahdollisuuksien myötä myös Suomi on asemoitunut keskelle arktista luonnonvarojen aarreaittaa. Suomessa onkin viimevuosina avattu jo kaksi omissa lajeissaan Euroopan merkittävintä kaivosta, kun Kittilän Suurikuusikosta löytyi kultaa ja Sotkamon Talvivaarasta saadaan nikkeliä ja kuparia modernin bioliuotusmenetelmän ansiosta.
Tiistaina valtiopäivien avajaisistunnossa kansanedustajat huokailivat kurjistuvan julkisen talouden kanssa. Nyt täytyykin reippaasti leipoa uutta kakkua, jotta jaettavaa riittää myös jatkossa. Pohjois-Suomi on omasta puolestaan valmis kampeamaan kansantalouttamme ylös siitä suosta, johon se uhkaa julkisen talouden velkaantuessa painua. Kevitsan monimetallikaivoksen rakentaminen Sodankylässä lähtee liikkeelle tänä keväänä. Muita lähivuosina käynnistyviä kaivoshankkeita ovat Hannukainen Kolarissa, Suhanko Ranuan, Rovaniemen ja Tervolan rajalla sekä Sokli Savukoskella.

Ja minkä enemmän malmeja pohjoisessa etsitään, sen enemmän uusia esiintymiä löytyy. Silti eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva kaivoslakiesitys pyrkii lisäämään jo nykyisellään raskasta kaivostoimintaan liittyvää byrokratiaa ja himmentämään näin kaivosteollisuuden valoisia näkymiä. Miksi ihmeessä estelisimme kansakuntaamme vaurastumasta?  Toivoa sopii, että eduskunta ei vuoden 1966 kaivoslakia uudistaessaan harppaa kohti kivikautta, vaan pitää kirkkaana mielessä, että vain työnteolla voidaan maamme hyvinvointi turvata myös tulevaisuudessa.

Suomalainen yrittäjyys ja sinivalkoinen omistajuus ovat paras takuu siitä, että työtä ja toimeentuloa riittää joka niemeen, notkoon ja saarelmaan myös jatkossa. Byrokratian lisääminen olisi ikävä isku kaikille nykyisillekin kaivosalan toimijoille, mutta ennen kaikkea se olisi omiaan karsimaan uusia toimijoita pois alalta. Se olisi melkoista myrkkyä juuri nyt, kun maaperämme rikkauksia etsimään olisi tärkeää saada sekä uusia, että toisaalta myös entistä sinivalkoisemmista lähtökohdista toimivia yrityksiä.

Kommentoi