
Vaaleihin on aikaa 48 päivää. Olin eilen kampanjoimassa Vantaalla, Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Tänään Jyväskylässä. Selvästi alkaa into vaalikentillä kasvaa, kun mediakin on alkanut nostaa vaaleja esiin.
Perjantaina puoluevaltuustossa hyväksytty vaaliohjelma ja puheenjohtaja Kataisen linjaama Kokoomuksen viesti olivat kristallin kirkkaat: Nämä vaalit eivät ole karnevaalit. Suomen ei kannata lähettää Euroopan parlamenttiin turhia pyörijöitä ihmettelemään ja hämmästelemään unionin toimintaa. Tarvitsemme sellaisia edustajat, joilla on visio siitä, miten Eurooppaa pitää rakentaa ja EU:ta kehittää, sekä kyky myös toimia näiden tavoitteiden edistämiseksi.
Ohessa Jyrki kiteyttää viestinsä parlamenttivaalien merkityksestä Vantaalla Toivo-talkoiden lomassa.
