Kirjautuminen
Lisää ydinvoimaa Ruotsiin
06.02.2009 00:09
Ruotsin hallitus on päättänyt selkiyttää maan aiemmin hieman epäselvää ydinvoimakantaa: ydinvoiman käytöstä luovutaan sitten, kun maahan ei yksinkertaisesti enää mahdu rakentamaan uusia reaktoreja… Kahdeksankymmentäluvun kansanäänestyksen kantaa hieman epäjohdonmukaisesti kunnioittava energiapolitiikka siis jatkuu. Nyt vain asioista aletaan taas puhua niiden oikeilla nimillä, eikä kansalle valehdella niin kuin sosiaalidemokraattien valtakaudella tehtiin, kun poliitikot puhuivat ydinvoiman alasajosta samaan aikaan, kun voimaloiden tehoja nostettiin useita kymmeniä prosentteja.
Hyvä Ruotsi.
Ydinvoima ja rehellinen politiikka ovat molemmat hyviä asioita. Energia on kykyä tehdä työtä ja siksi on tärkeää, että tulevaisuudessa meillä täällä Pohjolassa on mahdollisimman paljon energiaa saatavilla omasta takaa. Yhteisillä sähkömarkkinoilla Ruotsin tulevat investoinnit tulevat vaikuttamaan positiivisesti myös suomalaisen teollisuuden energian saantiin ja kilpailukykyyn, lisäten näin työtä ja hyvinvointia myös meillä. Toivottavasti vain Suomen hallitus uskaltaa käyttää hyväkseen meillä vielä toistaiseksi olevaa etulyöntiasemaa ja myöntää luvat kaikille uusille kotimaisille ydinvoimainvestoinneille, ennen kuin Ruotsi ehtii saada omaa ohjelmaansa täyteen vauhtiin. Siinä vaiheessa nimittäin investointien hinnat varmasti nousevat.
0 kommenttia
Virallinen eurovaaliehdokas
04.02.2009 00:24
Sen verran on pitänyt kiirettä töiden ja luottamustehtävien kanssa, että reilu viikko ehti vierähtää puoluevaltuuston kokouksesta ja virallisesta ehdokkaaksi nimeämisestä, ennen kuin itse ehdin kampanjaa oikein ajattelemaankaan. Mutta nyt se on kampanjaankin käytävä, kun vaaleihin on enää neljä kuukautta.
Isoimmin ehdokkuudesta ovat tietysti uutisoineet omissa jutuissaan Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat, mutta aika lailla on huomiota tullut muistakin medioista.
Tästä se sitten alkaa vaalikampanjakin aktivoitumaan kohti kesäkuuta lähdettäessä. Toivottavasti voit olla mukana näissä talkoissa ja ilmoittautua tiimiin mukaan tekemään hyvällä porukalla reippaan ja tulevaisuuteen uskovan kampanjan, joka toivottavasti myös neljän kuukauden päästä johtaa siihen, että saamme parlamenttiin edustajan, joka on kantamassa vastuun tämän päivän päätöksistään vielä 30-vuoden kuluttuakin.

0 kommenttia
Kieliongelmia eurooppalaisen arkipäivässä
02.02.2009 22:06
Törmäsin tänään yllättävään kieliongelmaan astianpesukonetta asentaessani. Uuden koneen mukana tulleesta asennusohjeesta kävi kyllä selvästi vähintään kuudellatoista eri kielellä ilmi, että kone oli suunnattu kuluttajille EU:n yhteismarkkina-alueella.
Ohjeesta ei kuitenkaan käynyt yhdelläkään kielellä ilmi, ellei pelkkää kuvakieltä lasketa, miten koneen asentaminen tapahtuisi. Yksi kuva tietysti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta pelkkien havainnollistavien kuvien varassa ei koneen asentaminen ainakaan yhdessä tunnissa onnistunut… tosin ehkä kiire yöjunalle kohti etelää häiritsi keskittymistä. Jos kuvien avuksi olisi saanut edes yhdellä kielellä – edes englanniksi tai saksaksi – apuja, olisi asennus ollut varmasti huomattavasti helpompaa.
Kyllä asennusohjeen täytyy voida olla kirjoitettu edes niin sanotuilla EU:n suurilla kielillä, jos vaihtoehtona on, ettei käyttöohjetta ole kirjoitettu kunnolla millään kielellä. Parasta palveluahan tietysti olisi, jos EU velvoittaisi kunnon asennus- ja käyttöohjeet kulutustavaroille kaikilla virallisilla kielillä.
0 kommenttia
Vaalikelpoinen
31.01.2009 11:42
Rovaniemen hallinto-oikeus päätti eilen, että olen rovaniemeläinen. En meinaa valittaa. Olisihan se kyllä melko erikoista ollutkin, jos kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ei olisikaan kaupunkilainen.
Erikoista on silti se, että vaikka perustuslain 9§:ssä aivan selvästi sanotaan seuraavasti:
Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.
Silti kunnallispoliitikkojen kotipaikoista käydään oikeutta. Eiköhän tässäkin asiassa voitaisi luottaa äänestäjien harkintaan, onko esimerkiksi europarlamentaarikolla riittävästi annettavaa toimiakseen menestyksekkäästi myös paikallisena päättäjänä.
1 kommenttia
Vaalirahoituksesta...
27.01.2009 14:30
Vaalirahoitusta pohtinut työryhmä esittää erimielisenä:
Ehdokkaan vaalikampanjan kulut eivät saisi kunnallisvaaleissa ylittää 20 000 euroa, eduskuntavaaleissa 100 000 euroa, europarlamenttivaaleissa 200 000 euroa eikä presidentinvaalissa kummallakaan vaalikierroksella kahta miljoonaa euroa.
…eli ehdokas ei saisi maksullisen median kautta tuoda omia ajatuksiaan ja tavoitteitaan vapaasti esiin, vaikka haluaisi niin tehdä ja taloudellisesti siihen kykenisi. Rajoittaako tämä sananvapautta? Ilmeisesti. Eikä 200 000 euron kampanjakatolla eurovaalikampanjoista vielä kovin opiskelijahintaisia tehdä, jos työryhmän ajatus on ollut jotenkin parantaa aiemmin tuntemattomien henkilöiden mahdollisuuksia tulla vaaleissa valituksi.
2 kommenttia
Sivu 7 / 9




